Huomenna olis ukon mummon synttärit, jonne mun on kuulemma PAKKO lähteä, ku se hemmetin sekopää vartavasten pyysi.  Mua ei kiinnosta lähteä kattomaan sitä saatanan hössötystä, "Ota nyt vähän lisää pullaa, ota ota, ota, no mikset ota, oletko raskaana, onko huono olo, otatko vettä, no miten ois edes keksiä? Niin koskas niitä lapsia tulee? Rukoillaanko yhdessä?" ja niin eespäin. Muutenki pää on viittä vaille leviämispisteessä, niin ei tarvis yhtään ylimäärästä tähän. Ja mies suuttu, ku yritin sille asiaa selittää. Helevetti, jos oon oppinu vihdoin ja viimein ajattelemaan joskus itseäni, niin se on nyt yhtäkkiä väärin? PERKELE!

Muutenkin tekee mieli survoa koko äijä vähäksi aikaa kompostiin. Viime viikolla taas tapeltiin asiasta minä vs. kaverit. Minä en kuulemma koskaan ehdota mitään tekemistä, ja se nyt vaan on niin väärin, etten minä arvosta sitä, että me ollaan yhtä aikaa kotona ja vaikka nukutaan! Mun tekemisehdotukset vaan ei sille tunnu kelpaavan, ku pitää päästä kaverille palloamaan niiden vauvaa ja välillä käymään autotallissa ja pelaamaan CS:ää. Jos minä ehotan, et lähetäänkö vaikka hiekkamontuille juoksettaan koiria, niin EIH! Se on kamalaa! Pitäisi olla ULKONA, kuvitelkaa? Ja tuo doggi on jumalauta sen koira, ei minun!