Pohjustukseksi, en osaa syödä ns. oikein päin. Pidän haarukkaa oikeassa, ja veistä vasemmassa kädessä. Olen yrittänyt harjoitella toisin päin, vaan ei onnistu. Eilen illalla jouduin nappaamaan nappia naamariin, kun muistin tämän hetken. Tai keho muisti, maha mourusi, tärisin ja itkin. Ja tunsin valtavaa häpeää.

"HEI! Nyt ne aterimet oikein päin!"

Kilttinä tyttönä tottelen opettajaa, mutta aterimet kääntyvät taas vääriin käsiin kun syön leipää ja juon maitoa.

"Kuules nyt! Ei ole hyvien tapojen mukaista syödä väärin!"

"Anteeksi, se oli vahinko, minä en osaa..."

"JOKAINEN OSAA! JOKAISEN ON OSATTAVA! SE KUULUU ASIAAN!"

Tässä vaiheessa nieleskelen kyyneleitä ihan tosissaan, tunnen massiivista häpeää koko ruokasalin tuijottaessa naama punaisena kiljuvaa opettajaa ja minua, tyttöä joka pää painuksissa yrittää niellä häpeänsä.

"JOS ET OSAA SYÖDÄ OIKEIN, EI TARVITSE SYÖDÄ OLLENKAAN! Olet kyllä muutenkin niin lihava, että vie se tarjotin pois nyt!"

Itken jo ihan täysillä, tottelen ja vien astiat tiskilinjastoon ja kävelen(olisin juossut, mutta siihen ei ollut lupaa) mahdollisimman nopeasti vessaan. Itken silmät päästäni, tunnen kuinka suuri häpeän möykky painaa rintaa. Minulla on niin nälkä, en ehtinyt syödä kuin muutaman haarukallisen ja pari puraisua näkkäriä. Olisinpa tiennyt, ettei tämä ollut viimeinen kerta, kun ruoka jää syömättä siksi, etten osaa syödä sitä oikein. Osaanko tehdä mitään oikein, kun tämäkin on niin iso asia?

Perunankuoriminen ei onnistunut koulussa koskaan, kun opettajan valvova haukankatse kyttäsi sitä miten söin, mitä söin ja miten paljon söin. Muistan senkin, kun muut saivat hakea jälkiruuaksi jäätelön, ja minua kiellettiin. "Koska olet kuitenkin syönyt kotona ihan tarpeeksi herkkuja." Mitä jälkeenpäin olen katsonut kuvia, en edes ollut lihava lapsi silloin, kun opettajan terrorismi ruuan osalta alkoi. Aloin lihoa vasta tämän alettua, koska en saanut syödä koulussa, kotiin päästessä nälkä oli hirmuinen. Söin käsittämättömiä määriä iltaisin, aamupalankin kasvatin suunnattoman suureksi. Vain siksi, ettei olisi niin kamala nälkä, ettei pyörryttäisi.

Mikä minussa on vikana?