Tänään on huono päivä. Viime viikolla sain puhelun vuokraemännältä. Ne myy tämän asunnon, ja mitä nopeammin minä olen häipynyt, sen parempi. Puoli vuotta kerkesin tässä asua. Ehdin juuri ja juuri kotiutua, ehdin jo ajatella tätä kotina. Silloin tällöin, en ole koskaan tuntenut mitään paikkaa kodikseni, mutta välillä ajatukset harhautuu sinne sun tänne. En jaksa, en jaksa tätä että aina tietyin väliajoin tulee paskaa niskaan. Taas täytyy survoa elämä pahvilaatikoihin ja jätesäkkeihin, kaikki millä on merkitystä, valokuvat, ponit, tärkeät muistot, kaikki yhdessä kasassa, sullottuna autoon. Se repii ja raastaa mua rikki, kerta toisensa jälkeen. Ihan ku mun elämällä ei olis merkitystä tai arvoa, kun sen näkee pakattuna. En vaan jaksa enää tätä paskaa.
En jaksa muutenkaan. Joka ikinen aamu on yhtä helvettiä, jokainen solu huutaa ettei jaksa enää. Mietin vain että miksi, miksi minä avaan silmäni. En haluaisi.