Sain ens keskiviikolle ajan mielenterveysneuvolaan. Mut otettiin vakavasti, olen mykistyny siitä... Ja siitä, että sain näin pian ajan. Toivottavasti pääsisin hoidon piiriin nyt sitten. On niin väsyttävää, ku kaikista pienimmätkin asiat tuntuu musertavan suurilta. Jokainen epäonnistuminen ruokkii "Ei musta ole koskaan mihinkään"-ajattelua, eli kai tämä on tarpeen? Lupasin Tanjalle että menen sinne, eli en voi peruakkaan enää. Huoh.

Jos joku harkitsee päästävänsä anonyyminä tänne jonku "NO ÄLÄ NY VIITTI MASENTUA, ULKONA PAISTAA AURINKOKI JA KAIKKEE!!"-aivopierun, niin ole hyvä ja pese vaikka pääs vessanpöntössä. Mua ei kiinnosta, enkä jaksa alkaa selittämään idiooteille masennusta. Tänks.